Kesä on parhaimmillaan, ja jälleen keskustelu käy kuumana siitä, miksi lapsi on päiväkodissa, vaikka vanhempi on kotona? Miksi lapsi on hoidossa kesällä? Miksi lapsi tuodaan päiväkotiin, vaikka perheellä olisi mahdollisuus pitää hänet kotona?
Kommenttikentissä vastaukset löytyvät usein nopeasti.
"Vanhemmat eivät halua olla lastensa kanssa"
"Lapsi tuodaan hoitoon huvikseen"
"Subjektiivista oikeutta käytetään väärin"
Keskustelua lukiessa jää joskus tunne, että vanhempien ajatellaan vievän lapsensa päiväkotiin omaksi mukvauudekseen.
Mutta, entä jos todellisuus on paljon monimutkaisempi?
Kaikki lapset eivät tarvitse samoja asioita
Toinen lapsi viihtyy kotona. Toinen odottaa joka aamu päiväkotiin pääsyä. Toinen kaipaa rauhaa. Toinen kaipaa kavereita. Toinen viihtyy aikuisen seurassa. Toinen tarvitsee ympärilleen ikätovereita, leikkiä ja toimintaa. Silti keskusteluissa puhutaan usein kuin kaikki lapset olisivat samanlaisia.
Kotona oleva vanhempi ei tarkoita käytettävissä olevaa vanhempaa
Joskus kotona on vauva. Joskus kotona on kaksi pienempää sisarusta. Joskus vanhempi yrittää toipua synnytyksestä. Joskus vanhempi yrittää selvitä yövalvomisista. Joskus vanhempi yrittää vain saada arjen pyörimään.
Moni vanhempi tietää, ettei vauva-arjessa ole loputtomasti aikaa rakentaa legoja, pelata lautapelejä, askarrella tai järjestää ikätasoista toimintaa lapselle. Tämä ei tee vanhemmasta huonoa. Se tekee hänestä ihmisen.
Miksi oletamme, että koti pystyy tarjoamaan kaiken saman?
Tätä olen miettinyt paljon.
Kun keskustellaan siitä, miksi lapsi on päiväkodissa vanhemman ollessa kotona, keskustelu lähtee usein oletuksesta, että vanhempi pystyisi tarjoamaan lapselle saman asian kotona.
Mutta miksi oletamme niin? Suurin osa vanhemmista ei ole varhaiskasvatuksen ammattilaisia. He ovat sairaanhoitajia, myyjiä, asentajia, kuljettajia, toimistotyöntekijöitä, siivoojia, yrittäjiä ja monen muiden alojen osaajia. Heillä on omat vahvuutensa.
Mutta, he eivät välttämättä tunne lapsen kehitystä, leikin pedagogiikkaa, ryhmädynamiikkaa tai varhaiskasvatuksen sisältöjä samalla tavalla kuin siihen kouluttautuneet ammattilaiset.
Samalla tavalla kuin ei odoteta varhaiskasvatuksen opettajien korjaavan auton vaihteistoa, ei automaattisesti oleteta jokaisen vanhemman tarjoavan lapselleen samanlaista ympäristöä kuin päiväkoti.
Päiväkoti ei ole pelkkä säilytyspaikka
Usein keskusteluissa unohtuu myös se, mitä päiväkoti lapselle voi parhaimmillaan olla.
Monelle lapselle päiväkoti on ystäviä, yhteisiä leikkejä, turvallisia aikuisia, arjen rutiineja, ryhmään kuulumisen kokemuksia, uusia taitoja, onnistumisia. Joskus päiväkodin tärkein asia ei edes ole pedagogiikka. Joskus tärkein asia ovat muut lapset. Moni 4-6-vuotias ei kaipaa lisää aikuisia ympärilleen. Hän kaipaa kavereita.
Entä jos lapsi itse haluaa mennä?
Tätä kysytään harvoin. Moni lapsi viihtyy päiväkodissa. Hänellä on siellä ystäviä. Tuttuja aikuisia. Leikkejä, joita hän odottaa. Yhteisö, johon hän kokee kuuluvansa.
Miksi lapsen oma kokemus jää keskustelussa niin usein taka-alalle?
Koti ja päiväkoti eivät ole kilpailijoita
Ehkä suurin ongelma koko keskustelussa on se, että koti ja päiväkoti asetetaan vastakkain. Ikään kuin toinen olisi automaattisesti parempi. Todellisuudessa ne tarjoavat eri asioita. Koti tarjoaa kiintymyssuhteita, läheisyyttä, perheen yhteistä aikaa ja yksilöllistä huomiota. Päiväkoti tarjoaa vertaissuhteita, yhteisöä, ryhmässä toimimisen kokemuksia ja pedagogista toimintaa.
Arjen totuus
Joskus lapsen etu on olla kotona. Joskus lapsen etu on olla päiväkodissa.
Ja joskus kaikkein vahingollisinta on se, että ulkopuoliset kuvittelevat tietävänsä lapsen tilanteesta enemmän kuin hänen oma perheensä.
Ehkä tärkein kysymys ei ole: "Miksi lapsi on päiväkodissa?". Vaan: "Mitä juuri tämä lapsi tarvitsee juuri tässä elämäntilanteessa?"
Sillä siihen kysymykseen ei löydy yhtä oikeaa vastausta. Mutta se löytyy harvoin kommenttikentän ensimmäisestä syytöksestä.
Lisää kommentti
Kommentit