Työelämässä puhutaan jatkuvasti osaajapulasta, nuorten työkyvyttömyydestä ja mielenterveyden haasteista. Samalla unohdetaan yks tärkeä kysymys: mitä tapahtuu, kun erilainen oppija astuu sisään työpaikan ovesta?
Moni aikuinen ja nuori, jolla on diagnosoitu tai tunnistamaton ADHD, kohtaa tilanteen, jossa omat vahvuudet ja työelämän odotukset eivät kohtaa. He ovat usein luovia, nopeita, idearikkaita - mutta ympäristö vaatii virheettömyyttä, tarkkaa ohjeiden muistamista ja tehokasta perehdyttämisen omaksumista heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Kun tämä ei onnistu, syntyy helposti väärä tulkinta.
"Ei keskity, ei kuuntele, ei viihdy työssä."
Todellisuudessa kyse ei ole välinpitämättömyydestä, vaan aivojen erilaisesta tavasta oppia ja käsitellä tietoa.
Työmuistin haasteet jäävät usein huomaamatta
ADHD vaikuttaa suoraan työmuistiin - siihen miten ihminen pystyy pitämään ohjeita ja tietoa mielessään hetkellisesti. Jos perehdytyksessä annetaan kerralla paljon tietoa, ADHD-ihminen saattaa muistaa siitä vain osan. Kun jokin tehtävä tulee vastaan viikon kuluttua, ohjeet ovat usein kadonneet mielestä.
Tämä johtaa helposti väärään tulkintaan: työnantaja näkee tilanteen "unohteluna" tai "motivaation puutteena", vaikka kyse on neurobiologisesta rajoitteesta, ei välinpitämättömyydestä. Kun palautetta alkaa tulla negatiivisessa sävyssä, työntekijän motivaatio laskee, itsetunto horjuu ja lopulta voi syntyä tunne, ettei oma tapa oppia sovi työelämään lainkaan.
Työnantajien tietämättömyys voi johtaa syrjivään arkeen
Moni työnantaja haluaa toimia oikeudenmukaisesti, mutta ei tiedä, mitä ADHD tai muut neurokirjon piirteet tarkoittavat käytännössä. ADHD ei ole laiskuutta tai haluttomuutta, vaan erilainen hermoston tapa säädellä keskittymistä ja toiminnanohjausta.
Työelämä kuitenkin palkitsee ne, jotka omaksuvat asiat kerralla ja pystyvät vaihtamaan tehtävästä toiseen ilman häiriötä. Tämä asettaa ADHD-työntekijän helposti epäedulliseen asemaan.
Kun työnantaja ei tunnista taustalla olevaa neurobiologista syytä, tulkinta kääntyy yksilöön. "Ei sovi tähän työhön". Ja juuri silloin yhteiskunta menettää potentiaalia, jota erialiset aivot voisivat tuoda työelämään.
Työelämä on rakennettu yhdelle oppimismallille
Nykyinen työelämä toimii edelleen pitkälti "neurotyypillisten" ihmisten ehdoilla. Tehokkuus, tarkkuus, muisti ja monisuorittaminen nähdään keskeisenä mittarina. ADHD-aivoille tämä tarkoittaa jatkuvaa kuormitusta, sillä keskittyminen eivät ole tahdonalaisia taitoja - ne riippuvat kiinnostuksesta, ympäristöstä ja aivojen palkkiojärjestelmästä.
Kun ympäristö ei tue tätä, ADHD-ihminen väsyy nopeammin, kokee riittämättömyyttä ja altistuu mielenterveyden ongelmille. Tutkimuksissa on todettu, että tunnistamaton ADHD lisää riskiä masennukseen, ahdistukseen ja työuupumukseen. Usein kyse ei ole siitä, että ihminen ei jaksaisi - vaan siitä, että työelämä ei anna mahdollisuutta toimia omalla tavallaan.
Sukupolvi, joka jäi väliin
ADHD alettiin tunnistaa laajemmin vasta 2000-luvun alussa. Sitä ennen moni 1980-2000-luvulla syntynyt kasvoi ilman diagnoosia tai oikeanlaista tukea. Koulussa he olivat "haastavia oppialita", työelämässä "hankalia työntekijöitä". Todellisuudessa heillä oli piirteitä, joita kukaan ei osannut nimetä.
Nyt nämä samat ihmiset ovat aikuisia, jotka yrittivät pärjätä työelämässä, joka ei tunnista heidän tarpeitaan. Moni heistä kuuluu niihin, joiden työkyvyttömyyden taustalla mainintaan "mielenterveyden häiriö". Ehkä todellisuudessa osa heistä on vain kasvanut maailmassa, jossa oma tapa toimia ei ollut sallittu.
Työnantajalle: pienet muutokset, suuri merkitys
ADHD- tai neurokirjon työntekijän tukeminen ei vaadi suuria uudistuksia. Usein jo pienet arjen muutokset voivat ratkaista paljon:
- Anna ohjeet sekä kirjallisesti että suullisesti
- Salli kysymysten toistaminen ilman moitteita.
- Anna aikaa uuden oppimiselle
- Pidä perehdytys vaiheittaisena ja selkeänä.
- Keskustele avoimesti työn tekemisen tavoista
Kun työnantaja uskaltaa nähdä erilaisuuden voimavarana, työpaikalle syntyy kulttuuri, jossa jokainen voi käyttää omia vahvuuksiaan. Erilainen oppija ei ole uhka tulevaisuudelle - vaan usein luovuuden ja ongelmaratkaisukyvyn lähde.
Lopuksi
Jos halutaan, että "kaikki kuuluvat työelämään", on nähtävä, että kaikki eivät opi tai toimi samalla tavalla. Työelämän monimuotoisuus ei ole uhka, vaan mahdollisuus - ja erilaiset aivot ovat osa tulevaisuuden työvoimaa, ei sen poikkeus.
Ehkä kysymys ei ole siitä, etteivät ADHD-ihmiset sovi työelämään - vaan siitä ettei työelämä ole vielä valmis heille.
Lisää kommentti
Kommentit