Kun velka ei enää muistuta alkuperäistä - ja velallinen yrittää pysyä perässä viiden eri velan kanssa

Julkaistu 21. maaliskuuta 2026 klo 16.25

Velka alkaa aina yhdestä sopimuksesta, yhdestä tarpeesta, yhdestä päätöksestä. Mutta vuosien aikana velka ei pysy samanlaisena. Se kasvaa, muuttuu ja siirtyy, ja lopulta velallinen ei tunnista mistä kaikki alkoi.

Tilanne muuttuu vielä monimutkaisemmaksi, kun velkoja ei ole vain yksi, vaan viisi. Kun jokainen velka elää omaa elämäänsä, kokonaisuus muuttuu sumuksi, jossa mikään ei enää näytä siltä, miltä sen piti näyttää. 

 

Kun yksi velka kasvaa ja viisi velkaa kasvaa rinnakkain

Yksi velka 3000 eurosta 6000 euroon. Se tuntuu jo kohtuuttomalta. Mutta kun sama tapahtuu viidelle velalle, velallinen ei enää näe kokonaisuutta, vaan kasvavia summia jotka eivät tunnu pysähtyvän. 

Velka kasvaa viivästyskoroista, perintäkuluista, oikeudenkäyntikuluista ja ulosoton kuluista. Kun velka on ollut avoinna vuosia ja vaihtanut omistajaa useita kertoja, kasvu voi olla moninkertainen.

 

Kun jokainen velka kulkee eri reittiä

Yksi velka siirtyy perintäyhtiölle. Toinen sijoittajalle. Kolmas velkasalkkuun. Neljäs toiselle pankille. Viides ulosottoon. Yksi palaa takaisin perintään. Toinen myydään uudelle omistajalle. Kolmas aktivoidaan uudelleen vuosien tauon jälkeen. 

Kun velkoja on useita, jokainen niistä kulkee suuntaan ja eri aikataululla. Velallinen ei voi enää tietää, mikä velka oli mikä.

 

Kun asiakirjat täyttyvät riveistä, jotka eivät kerro mitään

Asiakirjoissa näkyy rivejä, jotka eivät kerro mitään:

  • korkoja eri päivämäärillä
  • kuluja eri vaiheista
  • oikeudenkäyntikuluja
  • ulosoton kuluja
  • uusia korkojaksoja

Kun velkoja on useita, rivejä on kymmeniä, joskus satoja. Velallinen ei enää tietää, mikä rivi kuuluu kuuluu millekin velalle. 

Kun velka vaihtaa omistajaa myös pankkien välillä

Velka voi siirtyä pankilta perintäyhtiölle, perintäyhtiöltä sijoittajalle, sijoittajalta toiselle perintäyhtiölle ja lopulta takaisin pankille. 

Tämä koskee sekä pikalainayhtiöitä että pankkeja. Suomessa velkoja voidaan lain mukaan myydä, ostaa ja siirtää vapaasti, myös pankkien välillä. Siksi velka voi olla eri nimisen pankin nimissä kuin se, jolta laina alun perin otettiin. Kun velkoja useita, tämä ketju moninkertaistuu.

 

Kun velallinen ei enää tiedä, mikä velka oli alkuperäinen

Velallinen ei saa velkojen siirtoketjuja, alkuperäisiä sopimuksia, tietoa siitä, kuka omisit velan minäkin vuonna tai mitä kuluja on lisätty ja milloin. Kun velkoja on useita, tämä ongelma moninkertaistuu. Velallinen ei enää tiedä mikä velka on maksettu osittain, mikä yhdistetty toiseen, mikä aktivoituu uudelleen, mikä vanhentunut ja mikä edelleen avoin. 

Velka ei ole yksittäinen asia. Se on sumu.

 

Velka ei kerro ihmisestä, se kertoo järjestelmästä

Kun velkoja on useita ja jokainen niistä elää omaa elämäänsä, velallinen menettää näkyvyyden siihen, mistä kaikki alkoi. Tämä ei ole yksilön epäonnistuminen, se on järjestelmän rakenteellinen ongelma. Velka ei kerro ihmisestä. Se kertoo järjestelmästä, joka hyötyy eniten silloin, kun velallinen on heikoimmillaan.

 

Lisää kommentti

Kommentit

Ei vielä kommentteja.